Koko päivän yrittänyt siivoilla. Manannut niitä työhöni liityviä kaikenmaailman lappuja joita en mielestäni tarvitse, mutta en poiskaan arvaa heittää. Yleensä niitä sitten tarvitaan, kun ne on roskissa.  Koko koti on ihan kaaoksessa... en tykkää kun viikonloput menee kotihommissa. En vaan jaksa tätä näin! 

Kriiseilen työtä, parisuhdetta, kiloja ja koko elämää.  

Jumpassa oli tänään vain kahdeksan naista. Melkein turha jatkaa ohjausta siellä, kun väkeä ei käy.  Voisin hyvin pitää koko viikonlopun vapaanakin. 

Olen miettinyt mun hiuksia. Nyt ne on punaiset, mutta en oikein tiedä haluanko niitä näinkään pitää. Näin tänään todella lyhyet hiukset naisella ja ne hiukset olivat todella passelit hänelle. Uskaltaisiko itsekin repäistä??? Pitäisi varmaan sitten pitää päässä jotain huivia, kun varmaan näyttäisin lähinnä vangilta. Hiuksia miettiessäni sain yveen facessa yhdeltä ystävältä. Hänen profiilia kun tarkemmin katsoin huomasin, että hänkin oli ajanut hiukset osittain kokonaan päätä myöten. Ihan kuin olisi saanut vastauksen, että tee perässä vaan sinäkin!!! 

Lupasin nukkua ensiyön mieheni vieressä. Juu.. olen nukkunut jo kauan eri huoneessa. Nukun niin paremmin ja saan hikoilla siellä rauhassa yksinäni.  En tiedä osaanko enää nukkua kenenkään kanssa. Yksin sekin tuntuu niin hyvältä.

Maanantaina alkaa siis mun projekti. Tuossa kun siivoilin, siivoilin myös vaatekaappiani. Se määrä mikä siellä on vaatetta on käsittämätöntä. Osa tosin saatuja, mun pojan vanhoja ja vävypojan vanhoja, mutta vaatteita kuitenkin. Kyllä mä niillä pärjään pitkään. Tosin halu saada uutta ja kaunista iskee taatusti monta kertaa projektini aikana.  Mutta oikeesti... kuka niitä vaatteita edes huomaa??? Eikö se ihmisen persoona ole se, joka jää mieleen?  Mä ainakin haluan, että minut muistetaan minun persoonasta ja siitä mitä olen eikä siitä, että omistaisin kauniita vaatteita.

LOKAKUU!!! Here I come!!!